Pyöräilyn lisääntyminen on viimeisen vuoden aikana ilmentynyt monella tavalla. Korona ohjasi kansan kotimaanmatkailuun ja omatoimiseen liikuntaan ja nämä molemmat lisäsivät myös pyöräilyä. Samalla pyörien kysyntä on kasvanut, myytävä on paikoin vähissä ja käytettyjen pyörien markkinakin käy kuumana. Myyntilukujen lisäksi pyöräilyn kasvu näkyy maastossa ja teillä: pyöräilijöitä on nyt varsinkin kesän kynnyksellä liikkeellä paljon.
Pyöräilyn lisääntyminen auttaa pyöräilijää monella tavalla. Pyöräilyväyliä ja palveluita parannetaan ja liikennekulttuurikin muuttuu pyöräilijän paremmin huomioivaksi kun pyöräilijöitä on paljon. Tästä positiivisesta kehityksestä on näyttöä monista maista, missä pyöräilijämäärät ovat voimakkaasti kasvaneet. Kasvu aiheuttaa kuitenkin myös ongelmia joilta ei ole Lappeenrannassakaan täysin vältytty.
Maastopyöräily kuluttaa maastoa
Maastopyöräilijät haluavat päästä poluille ja jokamiehen oikeudella Suomessa polkuja saakin ajaa melko vapaasti. Yleensä poluilla saa ajaa kunhan vähäistä suurempaa haittaa ei aiheudu eikä pihapiireihin, viljelyksillä tai taimikoissa ajeta. Voit lukea lisää maastopyöräilystä ja jokamiehenoikeuksista tästä Suomen Ladun artikkelista. Kun poluilla kulkeminen on suosittua ja kulkijoita on paljon, tulee maastoon väistämättä myös jälkiä. Pyöränrenkaiden jäljet näkyvät erityisesti kosteilla poluilla, ja polku myös herkästi lähtee leviämään jos lätäkköä pyritään kiertämään mättään puolelta. Maastopyöräilyn aiheuttama vaikutus ei kuitenkaan olennaisesti eroa esimerkiksi kävelyn aiheuttamasta metsän pohjan tallaantumisesta (YLE 21.5.2021). Tähän maastonkulumiseen liittyy myös Lappeenrannan eteläpuolella kulkevan ns. Karhusjärven polun konflikti. Polku on yksi Lappeenrannan yhtenäisimmistä poluista, joka juuri pituutensa ja moninaisten metsämaisemien takia viehättää monia luonnossa liikkujia. Polun varrella on kuitenkin maanomistajia, joita metsässä näkyvä kuluminen ei viehätä ja moni pyöräilijä onkin polulla kulkiessaan saanut kuulla, ettei pyöräilijöiden tulisi ajaa kyseisellä polulla. Tilanne on hankala. Maastopyöräilijöiden ja muiden polun käyttäjien määrä lisääntyy, kyseinen polku on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista reiteistä eikä laillista keinoa jokamiehenoikeudella liikkumisen estämiseen ole. Lappeenrannan Pyöräilijät ei ohjaa yhteislenkeillä toimintaa sellaisille poluille, joilla tiedetään olevan konflikteja, ja suosittelemme myös jäseniämme välttämään tällaisia paikkoja. Kaikkia maastopyöräilijöitä suosituksemme ei kuitenkaan saavuta ja siksi on uhkana, että konflikti vain pahenee.
Miten ongelma ratkeaa?
Maastopyöräilyn estäminen poluille kasattujen risukasojen, laittomin kieltokyltein tai pahimmillaan käsirysyn avulla ei voi tuoda hyvää ratkaisua maaston kulumisongelmaan. Ongelma ratkeaa kestävästi perustamalla virallisia maastopyöräilyreittejä reittitoimituksen avulla ja korvaamalla maanomistajille kulumisesta koituvaa haittaa rahallisesti. Lisäksi pyöräilijöiden tulee oppia minimoimaan maastonkuluminen: ajetaan vain olemassa olevilla poluilla, lätäköitä ei kierretä, polkuja ei levennetä eikä lukkojarrutuksilla raavita maaperää urille.
Maantiepyöräily tuo uutta liikennettä hiljaisille teille
Maantiepyöräilijät tykkäävät asfalttiteistä, joilla on pieni liikennemäärä. Seuran yhteislenkitkin suunnataan näille rauhallisille maalaisteille. Kuten taannoisessa mielipidekirjoituksessakin (Malttia pyöräilijäryhmän ohittamiseen, 22.4.2017) kerroimme, noudatetaan Lappeenrannan Pyöräilijöiden yhteislenkeillä periaatteita joiden avulla halutaan varmistaa pyöräilijöiden ja autoilijoiden sujuva yhteispeli. Ajomuodostelma on aina joko jono tai tiivis parijono ja pyöräteitä käytetään aina, kun niitä pitkin kulkeminen on ryhmän koko, pyörätien kunto ja muut pyörätien kulkijat huomioiden turvallista. Takaa lähestyvän auton turvallinen ohitus pyritään aina mahdollistamaan tekemällä ryhmästä tiivis. Näitä tapoja suosittelemme varauksetta kaikille maantiepyöräilijöille.
Suuremman pyöräilijäryhmän takana autoilija voi ajoittain joutua odottamaan turvallista ohituspaikkaa ja on ymmärrettävää, että kiireisen autoilijan kärsivällisyys voi tällöin olla koetuksella. Yksittäisen pyöräilijän tai pyöräilevän parin takana pitkästä viiveestä ei kuitenkaan puhuta. Autoilijan matkaa suojattoman pyöräilijän turvallisuuden kannalta välttämätön turvallinen n. 1,5 metrin ohitusetäisyys ja mahdollinen hetkellinen hidastaminen ei pidennä nimeksikään. Miksi silti mm. Vehkataipaleentieltä ollaan nyt kuultu useita kertomuksia vaarallisesti tai jopa uhkaavasti toimivista autoilijoista? Pyöräilijöitä on ohitettu läheltä kovalla nopeudella tai jopa kiilattu. Torvea on soitettu mielenosoituksellisesti ja pahimmissa raporteissa kerrotaan pyöräilijän eteen huutamaan pysähtyneestä autoilijasta. Mitä autoilijan päässä tapahtuu, kun tien reunassa ajava pyöräilijä saa hänessä aikaan toisen hengen uhkaamiseen johtavan tunnekuohun?
Laittomuudet täytyy raportoida
Toisen henkeä uhkaava liikennesääntöjen tai muiden lakien rikkominen tulee aina ilmoittaa poliisille. Varsinkin jos pyöräilijä kokee tien päällä tahallista uhkailua tai kiilailua. Rekisteritunnus on erittäin tarpeellinen tieto asian tutkimisen kannalta, mutta sen mieleenpainaminen voi nopeassa ja vaarallisessa tilanteessa olla ylivoimaisen vaikeaa. Auton merkki, malli ja väri ovat helpommin muistettavia tärkeitä tietoja. Ilmoittaminen voi tapahtua tilanteesta ja vakavuudesta riippuen joko poliisille tehtävällä rikosilmoituksella tai hätäkeskukseen ilmoittamalla. Jälkimmäinen ei yleensä johda välittömiin toimiin tilanteissa, missä varsinaista onnettomuutta ei ole tapahtunut, mutta tilastoihin jäävästä tiedosta on hyötyä, jos saman autoilijan aiheuttamia tilanteita joskus myöhemmin tutkitaan. Suosittelemme siis aina ilmoittamaan kaikki tahallisesti aiheutetut vaara- ja onnettomuustilanteet poliisille tai hätäkeskukseen.
Mitä muuta pyöräilijä voi tehdä, kuin ilmoittaa laittomuudet poliisille? Omalla käytöksellä ei paatuneiden kuumapäiden toimintaan ehkä voi vaikuttaa, mutta suurin osa autoilijoista arvostaa pyöräilijän liikennesäännöt ja autoilijat huomioivaa käytöstä. Yksi käytännössä hyväksi havaittu turvallisuusteko on kirkkaan takavalon käyttäminen myös kirkkaassa päivän valossa. Jostain syystä autoilijat tuntuvat ohittavan takavaloa käyttävän pyöräilijän etäämmältä ja turvallisemmin.
