Vuoden Pyöräilijä -arvonimi

Lappeenrannan Pyöräilijät ry kunnioittaa seuratoiminnassa ja kilpailuissa menestyneitä jäseniään vuosittain Vuoden Pyöräilijä kiertopalkinnolla.


2021 Juuso Jaatinen

Vuoden pyöräilijän titteli palasi vuoden tauon jälkeen tutusti ja turvallisesti Juuso Jaatisen huomaan. Ensimmäisellä voittokerralla, vuonna 2019, Juuso oli suhteellisen tuore pyöräilyn ja varsinkin kilpapyöräilyn aloittelija. Jo silloin Juuso oli asettanut itselleen tiukat ja tarkat tavoitteet pyöräilyn saralla ja oli hyvässä vauhdissa niiden saavuttamisessa. Mitäs Juuso tässä kahdessa vuodessa on tapahtunut ja millä mielellä tulevaan?

”Kiitos toistamiseen saadusta pokaalista.

Kausi 2020 oli hieman edellisiä vaikeampi eikä edistymistä tapahtunut toivotulla tavalla. Kesän jälkeen kausi käsiteltiin nopeasti pakettiin ja heti lokakuussa siirsin jo katseeni vuoteen 2021.

Ohjelmaan haettiin uutta juttua kokeilemalla käänteistä jaksotusta eli perinteinen peruskestävyysjakso muutettiin vauhtikestävyyspainotteiseksi ja pk- jakso sen perään.

Intoa treenaamiseen toi kilparyhmän perustaminen ja kauden alkuun saatiin muutamia vauhdikkaampia yhteislenkkejä sekalaisella porukalla. Luottoa tekemiseen toi Urheiluhullulta saatu edustuspyörä ja Mustosen Jonne auttoi muiden varusteiden sekä kuljetuskalustonkin suhteen.

Kilpailukaudella tiesin olevani hyvässä kunnossa, mutta kilpailutilanteissa liika höntyily koitui parempien sijojen kohtaloksi. Maantiepyöräily on joukkuelaji ja pelkkä kova kunto ei riitä enää Elite-luokissa yksin ajaessa.

Kesäksi 2022 siirryn kilpailemaan Motion Finlandin tiimiin. Heillä on tiimissään useampia kuskeja, mikä tuo helpotusta kilpailutilanteissa. Siirto on myös taloudellisesti kannattava useamman kuskin ollessa jakamassa kisamatkoista aiheutuvaa taloudellista taakkaa.

Missään nimessä en aio Lappeenrannan pyöräilijöitä unohtaa vaan jatkan kannattajajäsenenä.”

Vuoden pyöräilijä Juuso Jaatinen

2020 Elias Aavela

Elias Aavela otti ensimmäistä kertaa yhteyttä seuraan vuonna 2017 kysyäkseen lisätietoja avoinna olleesta junnupyöräilyohjaajan kesätyöpaikasta. Elias oli tuolloin 15-vuotias ja aloittanut juuri kilpailemisen xc-maastopyöräilyssä. Junnupyöräilyn ohjaamisesta tulikin Eliakselle kesätyö useamman vuoden ajaksi. Pienen tapailun jälkeen maastopyöräilyn rinnalle löytyi kilpalajiksi myös maantiepyöräily, minkä parissa nyt 19-vuotias Elias on nyt viihtynyt 3 kauden ajan.

Tänä vuonna Elias ajoi noin kymmenen maantiekilpailua ja 2 maastokilpailua. Suurimmat saavutukset olivat Oulun Tervaetappien 2. kategorian 2. sijoitus ja kokonaiskilpailun 4. sija. Elias osallistui myös maantienpyöräilyn SM-kisoissa maantielähtöön. Kisakunto ja osaaminen on vakiinnuttanut paikan miesten Elite-luokan kärkipuolikkaassa.

Elias on siis ansainnut Vuoden pyöräilijä-tunnustuksen vuonna 2020 sinnikkään harjoittelun ja kehittyvän menestyksen myötä.

Vuoden pyöräilijä 2020 on Elias Aavela.

2019 Juuso Jaatinen

Vuoden Pyöräilijä arvonimi on usean vuoden ajan jaettu erilaisista seuratyöhön liittyvistä ansioista mutta vihdoin pysti palaa juurilleen kun se myönnetään kilpailullisista ja urheilullisista ansioista Juuso Jaatiselle. Juuso ilmestyi Lappeenrannan Pyöräilijöiden lenkeille mukaan viitisen vuotta sitten. Pyöräilytaustaa hänellä ei tuolloin ollut ja kuntoilutaustakin oli vain muutaman vuoden mittainen. Mies oli kuitenkin päättäväinen. Harjoitusohjelma muuttui kurinalaiseksi ja varsinkin tempotulokset Muukossa paranivat vauhdilla. Juuso lähti rohkeasti hakemaan kokemusta myös maantiekilpailuista ja usean vuoden työ on nyt tuottanut hienosti tulosta.

Tänä vuonna Juuso on pysynyt jo miesten yleisen sarjan kansallisen kärjen tahdissa ja sijoittui mm. Tervaetapeilla kokonaiskilpailun sijalle 10 ja Helsinki Velotourilla sijalle 13. Kalevan Kierroksen pyöräilyssä Juuso ajoi kolmanneksi. Harjoittelun ja kilpailemisen ohella Juuso on ottanut myös seurassa vastuuta juniorien valmentamisesta. Onnittelut Juusolle tunnustuksesta!


2018 Sami Jaakkola

Sami Jaakkola on aito ulkoilmaihminen. Mies pyöräilee, meloo ja hiihtää kesät talvet. Lappeenrannan pyöräilyskene on saanut Samista aktiivisen tekijän parin viimeisen vuoden aikana, kun Sami on aktiivisesti ja vastuuta kaihtamatta tehnyt järjestelyhommia mm. Willimiesajoissa, X-Terrassa ja VPCX-kisoissa. Myös Junnupyöräily on saanut merkittävää vetoapua Samilta ja hän on ollut eräs aktiivisimmista voimista vuonna 2018 isoa joukkoa pyöräilyttäneiden Matalan kynnyksen maastolenkkien taustalla. Nopeasti laskien Sami on siis omalla työllään mahdollistanut yli kolmen sadan pyöräilyn harrastajan elämyksiä alueen tapahtumissa ja toiminnassa.

Isot onnittelut Samille ja kiitos hyvästä työstä!

Kari Kymäläinen ojentaa Sami Jaakkolalle Vuoden Pyöräilijä-kiertopalkinnon.

2017 Tuomo Lankinen

Vuoden 2017 pyöräilijä Tuomo Lankinen näyttää miten liike lähtee lantiosta. Kuva Markus Siivola.

Vuoden 2017 palkinnolla muistettiin monipuolista pyöräaktiivia Tuomo Lankista. Tuomo tunnetaan paikallisissa pyöräilypiireissä aktiivisuudestaan VPCX-cyclocross kisojen järjestäjänä ja pitkänmatkanpyöräilyn puolestapuhujana. Joka syksyinen VPCX cup kokoaa ilmaisiin matalan kynnyksen ajoihin pyöräilijöitä koko Etelä-Karjalan alueelta. Tapahtumissa on omat sarjansa niin naisille, miehille kuin junnuille ja parhaimmillaan ajot ovat keränneet noin yhtenä päivänä noin 40-50 osallistujaa nauttimaan syksyisestä pyöräilystä.

Cyclocrossin ohella Tuomo on järjestellyt aktiivisesti erilaisia pitkänmatkan pyöräilytempauksia, joista tunnetuimpana lienee kauden päättävään Lappeenrannnasta Tampereelle suuntautuvan ajon järjestäminen Talvipäivänseisausajo- tapahtuman yhteydessä. Ajomatkaa noille retkille on tullut tyypillisesti noin 300km/ajo mitä erilaisimmissa joulukuisen yön olosuhteissa.


2016 Henk Leermakers

Vuoden 2016 pyöräilijä Henk Leermakers voitokkaana tempoajon päätteeksi.

Vuonna 2016 Lappeenrannan vuoden pyöräilijänä palkittiin Henk Leermakers. Henk on kokenut pyöräilyn harrastaja, joka on aiemmilla kotikonnuillaan kisannut cyclocrossia ja ajanut maantiellä jo edellisellä vuosituhannella. Kiertopalkinto myönnettiin Henkille lukuisista ansioista vuoden aikana. Henk oli aktiivisesti mukana kehittämässä erilaisia taustajärjestelmiä. Näihin kuuluivat mm. seuran nettisivujen uudistaminen, laskutusjärjestelmän käyttöönotto, seuran dokumenttien hallintajärjestelmän kehitys ja seuran kirjanpidon kehitys.

Lisäksi Henk oli tuonna vuonna varsin aktiivinen myös Willimiesajojen järjestämisessä.


2015 Matti Pesu

”Yleisen pyöräilyhämmennyksen aiheuttamisesta kai?”

Vuoden 2015 pyöräilijä Matti Pesu harjoittamassa lempilajiaan eli pyöräilybyrokratiaa torstaitempon ajanottajana.

Tämä oli Matin vastaus kysymykseen, kun tiedustelimme mistä ansioista Lappeenrannan pyöräilijät palkitsivat hänet vuonna 2015 vuoden pyöräilijä palkinnolla. Matti onkin ollut varsinainen Lappeenrannan pyöräilyn yleismies, joka on kunnostautunut pyöräilyn edistämiseksi monella rintamalla.

Matti oli palkintovuonna aktiivisesti mukana arkipyöräilyn edistämiskampanja I cycle LPR- perustamisessa, Lauritsalan pumptrack radan rakentamisessa, junnujen viikoittaisen maastopyöräilytoiminnan aloittamisessa, Lappeenrannan nuorisopyöräilyn kehittämishankkeen järjestelyissä sekä Willimiesajojen järjestelytiimissä. Matti osallistui aktiivisesti Lappeenrannan kaupungin pyöräilyn edistämisen työryhmään ja oli ensimmäinen Lappeenrantalainen, joka kävi Pyöräilynohjaajakoulutuksen Jyväskylässä.


Aiemmat Vuoden Pyöräilijät

  • 1991 Miikka Karvonen
  • 1992 Miikka Karvonen
  • 1993 Aki Keskinen
  • 1994 Markus Karvonen
  • 1995 Jussi Thomander
  • 1996 Markus Karvonen
  • 1997 Timo Kohonen
  • 1998 Jarkko Tuuri
  • 1999 Markus Karvonen
  • 2000 Risto Kuusinen
  • 2001 Aki Suurkuukka
  • 2002 Seuran Pyöräilijät
  • 2003 Niko Tikander
  • 2004 Niko Tikander