17.9. Tämän kesän viimeinen lenkki ajettiin Aila myrskyssä normaalisti. Tällä poikkeuksen lyhyellä kaudella oli todella hyvin osallistujia ja kauden mittaan ajotaidot ja uskallus paranivat huimasti, hienoa! Ensi vuonna jatketaan, mutta syksy on hyvää maastopyöräilyaikaa, joten olkaa omatoimisia ja hyödyntäkää kesän aikana oppimianne reittejä. Kiitokset kaikille ohjaajille ja osallistujille!


10.9. Tällä kertaa kynnys lenkille oli tavanomaista korkeampi. Vettä ja tuulta riittävästi. Kuusi ajajaa suoritti ”rapadiplomin”. Oli märkää, liukasta, mutaa, tuulta ja niin mukavaa Lauritsalan, Muukon ja Mustolan maastoissa.



3.9. Lenkki suuntautui Rakuunamäeltä rantaraitin kautta Sammonlahteen, Uuslavolaan ja Laukkaradan kautta Mattilaan ja lähtöpaikalle. Ajajia 18 ja oli märkää, mutta mukavaa.


27.8. Lähdettiin ABC:n parkkipaikalta. Kyseessä oli kesän matalan kynnyksen lenkkien ”tasokoe”. Ajoimme haastavaa ja monipuolista Tirilän retkeilyreittiä Karhusjärven suuntaan ja tulimme teitä ja polkuja pitkin pois.


20.8. Ajettiin Vesitornilta liikennevaloja välttäen Hiessillan kautta Karhuvuoreen ja Tirilän kautta takaisin lähtöpaikalle. Löytyi monelle uusia reittejä.


13.8. Rakuunamäeltä pohjoisen suuntaan, Tyysterniemi, Voisalmi, Kivisalmi ja takaisin. Mukana myös haastavia pätkiä. Mukana 18 polkijaa kävi ihailemassa komeita Saimaan rantareittejä.

6.8. Suuntana Kourula ja Sammonlahti. Paikalla 19 ajajaa nauttimassa monipuolisesta reitistä.

30.7. Joutsenosta lähti 22 ajajaa Ahvenlammen kautta, Haukilahteen ja rahanvarteen josta takaisin lähtöpaikalle. Kerrattiin vähän aikaisemmin herjoiteluja taitoja sekä treenattiin vähän keulimista/etupyörän kevennystä.

23.7. Lauritsalasta lähti 13 kuskia Mustolan suuntaan ja Kanavansuun kautta takaisin. Harjoituskohteena tasapaino, ylämäen nousu ja jyrkän alamäen lasku.

16.7. matalankynnyksen lenkillä mukana 23 ajajaa ja reitit länsialueella vähän teknisempiä reittejä. Jono katkesi kerran, mutta Hannes kävi kokoamassa porukan kasaan.
9.7. torstaina lenkki suuntautui Lappeenrannan vesitornilta Lepolan kautta, Lauritsalaan ja Kanavansuulle sekä sitten takaisin Vesitornille. Kanavansuulla harjoiteltiin vähän esteelle nousua ja siltä alas tuloa. Paikalla mahtavasti 30 ajajaa, hienoa! Ohessa linkki Toni Sihvosen kuvaamaan videoon lenkistä. https://www.facebook.com/lprpy/videos/2684285551856186/?t=1

2.7. matalan kynnyksen maastolenkit alkoivat Rakuunamäeltä. Paikalla 21 ajajaa ja suuntana Mattila, helppoa polkua, vähän teknisempää polkua, mäennousuharjoituksia ja sitten laukkarahan vauhdikkaan polun kautta raviradalle ja takaisin Kourulan polkuja. Lenkillä mukana myös Etelä-Saimaan toimittaja. https://esaimaa.fi/uutiset/lahella/5b353977-ffc1-4271-bf3e-9f0038dc8f3f
