Konnunsuon tempo kokosi pyöräilijöitä jälleen yhteen kesäkuun illassa

Aikaisempina vuosina muun muassa Varustamo-Cup nimen alla kisattu Konnunsuon tempo on osa Kaakon Tempocup 2022:a, joka käsittää viisi eri maantiepyöräilyn aika-ajokilpailua Kaakkois-Suomen alueella. Paikalliset pyöräilyseurat järjestävät Kaakon Tempocupin osakilpailut ja ne ovat kaikille avoimia. Konnunsuolla käyty tempo, jonka järjestäjänä toimi Lappeenrannan Pyöräilijät, oli viidestä aika-ajokilpailuista tämän kesän ensimmäinen. Tempo-kisaformaatissa ideana on kisata aika-ajotyyppisesti aikaa ja itseään vastaan, kun kisaajat lähetettiin matkaan minuutin välein toisistaan.

Vaihtelevat olosuhteet

Viime viikon torstaina ajettiin jälleen perinteinen Konnunsuon tempo. Kello kuuden jälkeen kilpailijoita alkoi lipua ilmoittautumispisteelle, joka sijaitsi tuttuun tapaan Konnunsuon Baarin edustalla. Sää oli ennen kilpailun alkamista mitä mahtavin, aurinko paistoi ja pieni tuulenvire kävi vasten kasvoja. Kilpailijoiden valmistautuessa kisan lähtöön oli lähtöalueen läheisyydessä aistittavissa innostusta, kun kisaajat testailivat pyöriään ja alkoivat toinen toisensa jälkeen siirtyä kohti lähtöviivaa.

Kilpailijat kokoontuivat ennen kisan alkua Konnunsuon Baarin edustalla, jonka vieressä lähtöalue sijaitsi (KUVA:Akseli Lautiainen)

Juuri ennen kisan alkua ollut aurinkoinen keli muuttui hetkessä synkäksi, kun tummat pilvet täyttivät taivaan. Kilpailun aikana puhalsi vastatuuli ja myös rankkoja vesikuuroja esiintyi kilpailun aikana. Ohi mennyt sade ja sitä seurannut aurinkoinen poutasää saattoi kuitenkin kilpailijat maaliin upeassa kesäillassa.

Aurinkoinen keli toivotti kisaajat tervetulleeksi, mutta synkät pilvet varjostivat kisan alkua (KUVA:Akseli Lautiainen)

Tuttuja kasvoja

Tänä vuonna kisaajia oli mukana yhteensä 15 eri puolelta Kaakkois-Suomen aluetta. Pyöräilijöitä yhdisti varsinkin se, että moni kilpailija on osallistunut kyseiseen pyöräilytapahtumaan myös aikaisempina vuosina. Esimerkiksi Lappeenrannasta kotoisin oleva Matti Huttunen, 41 on ollut mukana Konnunsuon tempossa myös parina aikaisempana vuonna. Matti kuvailee tapahtuman tunnelmaa ja järjestelyjä erinomaisiksi.

”Kannattaa osallistua mukaan, täällä on hieno tunnelma ja hyvät järjestelyt”, Huttunen toteaa.

Kisaajia on tullut mukaan erilaisine taustoineen, kun joukosta löytyy esimerkiksi juoksutaustaa sekä triathlonin harrastajia. Juoksusta pyöräilyn pariin siirtyneen, Imatralta kotoisin olevan, mutta Lappeenrannassa asuvan Sami Turkulaisen, 32 mielestä on tärkeää tuoda pyöräilyä lajina enemmän esille.

”Onhan se hyvä tuoda tätä hienoa lajia esille”, Turkulainen painottaa.

Turkulainen uskoo, että omasta juoksutaustasta on paljon hyötyä ajatellen tempo-kisaformaattia.

”Jos mietitään pyöräilyä lajina niin tämä tempo on paljon lähempänä juoksua, kuin maantiekilpailu, missä ajetaan porukassa. Juoksussakaan ei peesistä ole niin paljon hyötyä”, Turkulainen avaa.

Kisaajat valmistautumassa lähtöön (KUVA:Akseli Lautiainen)

Kilpailua matalalla kynnyksellä lähiseudulla

Moni osallistujista näkee tärkeänä ja hienona asiana, että lähellä omaa kotiseutua ja -kaupunkia järjestetään pyöräilytapahtumia ja kisoja. Outi Matikainen, 34, jolle Konnunsuon temposta on muodostunut jo perinne, näkee, että tapahtumaan on helppo osallistua matalalla kynnyksellä kenen tahansa millä välineillä hyvänsä.

”Onhan se hyvä juttu, että pääsee testaamaan kuntoaan ja pyöräilemään sekä kilpailumielessä että myös hyvin rennosti”, Matikainen toteaa.

Outi Matikainen, 34 lähdössä matkaan (KUVA:Akseli Lautiainen)

Myös kilpailun järjestäjänä toimineen Lappeenrannan Pyöräilijöiden puheenjohtaja Kari Kymäläinen kokee tärkeäksi, että paikalliskisoja järjestetään.

”Paikalliskisoja olisi hyvä pitää, jotta myös uusilla, jotka haluavat mukaan kokeilemaan, olisi pienempi kynnys tulla kisaamaan, joten ehdottomasti tällaisia kisoja pitäisi olla lisää.”

Kaakon alueen yhteistyön kisojen järjestämisessä Kymäläinen näkee hyvänä juttuna. Se näkyy esimerkiksi siinä, että kisaajia liikkuu alueiden välillä kisoista toiseen. Esimerkiksi tämän vuoden Konnunsuon tempocupin osakilpailuun oli saapunut kisaajia myös Imatralta ja Kouvolasta.

30 kilometrin reitti

Pituutta Konnunsuon tempon kilpailureitillä oli yhteensä 30 kilometriä. Kilpailureitin lähtöpaikkana toimi Konnunsuontie, josta kilpailijat lähtivät polkemaan kohti Kivisaarentietä Partalantien ja Penttiläntien kautta aina takaisin Konnunsuontielle.

Reitti on pääosin tasaista asfalttia, mutta reitin loppupuolella on myös mäkisiä osuuksia.

”Tämä on tällaiseksi temporeitiksi oikein hyvä”, Kari Kymäläinen kiteyttää.

Paikka paikoin tie on myös huonossa kunnossa, mutta yhtään haaveria ei matkan aikana kisaajille tapahtunut. Konnunsuolla on ajettu tempokisoja jo noin kymmenen vuotta ja kisapaikkana sillä on monia etuja. Se on helppo ja yksinkertainen järjestää. Järjestämisen helppoudesta kertoo se, että kisaan tarvitaan ainoastaan kaksi liikenteenohjaajaa ja käännöksiä reitillä on ainoastaan viisi. Myös vähäinen liikenteen määrä on suuri etu kisan järjestämisessä Konnunsuon alueella.

Tempo haastaa kisaajia, mutta toimii samalla hyvänä mittarina

Hyvä, raaka, itsensä haastava, omasta kunnosta kertova, itse vastuussa ajamisesta, hyvä tuntemus. Siinä muutama vastaus kysyttäessä kilpailijoilta siitä , millaiseksi kisamuodoksi he tempoa kuvaavat. Tempo-kisamuoto toimii esimerkiksi hyvänä mittarina omalle kunnolleen ja vauhtikestävyydelle. Myös joukkokolareiden riski on pienempi, kun kisat suoritetaan väliaikalähtönä, eikä pitkiä letkoja ehdi ajon aikana syntyä.

Myös 39-vuotiaalle Lappeenrantalaiselle Ville Tulkille tämä oli toinen kerta, kun hän osallistui Konnunsuon tempoon. Tulkki harrastaa pyöräilyn lisäksi myös triathlonia, jossa mukana yhtenä osana on olennaisena pyöräily. Tulkin mielestä tasaisen vedon suorittamiseen tempo-kisamuodossa tarvitaan hyvää tuntemusta.

”Jos meinaa tasaisen setin vetää, pitää olla hirmuisen hyvä tuntemus siitä, että millä valteilla juuri tänään pystyy menemään”, Tulkki kuvailee tempon vaatimusta.

Ville Tulkki, 39 osallistui Konnunsuon tempoon nyt toisen kerran (KUVA:Akseli Lautiainen)

Outi Matikainen lisää, että myös pääkopasta otetaan mittaa kisan aikana, kun testataan paljonko kestää happoja matkan aikana.

Konnunsuon tempon tulevaisuus

Lappeenrannan Pyöräilijöiden puheenjohtaja, Kari Kymäläinen toivottaa lämpimästi myös uudet kilpailumuodosta kiinnostuneet henkilöt mukaan tuleviin tempokisoihin matalalla kynnyksellä.

”Ei muuta kuin tervetuloa. Matalalla kynnyksellä vain mukaan. Itseään vastaan kilpailua, eikä tarvitse vertailla itseään muihin”, Kymäläinen kannustaa.

Kymäläinen uskoo, että Konnunsuon tempoja nähdään myös varmasti jatkossa.

”Ehdottomasti”, Kymäläinen päättää.

Vesisade yllätti kisan aikana, mutta sateen jälkeinen poutasää saattoi kilpailijat maaliin (KUVA:Akseli Lautiainen)

Kaakon Tempocupia ajetaan seuraavan kerran Ruokolahdella 13.7. Lappeenrannassa Tempocupin kilpailu järjestetään seuraavan kerran elokuun loppupuolella 25.8., jolloin kisapaikkana toimii Muukko. Tämän vuoden Konnunsuon tempokisan tulokset löytyvät myös sivultamme tästä linkistä. Jos tempotyyliset aika-ajopyöräilyt kiinnostavat, järjestävät Lappeenrannan Pyöräilijät niitä Lappeenrannassa joka viikko aina torstaisin elokuun loppuun saakka. Torstaitempojen lähtöpaikka on Muukko. Lisätietoa Torstaitemposta löydät täältä. Tervetuloa mukaan!