Kesätyöhaku: Maastopyöräilyn ohjaajaksi Junnupyöräilyyn

Lappeenrannan pyöräilijät tarjoaa tänäkin vuonna 15-17 vuotiaalle liikunnalliselle nuorelle kesätöitä junnupyöräilyn apuohjaajana.

Tehtävässä henkilö ohjaa 7-12-vuotiaita lapsia maastopyöräilyharjoituksissa yhdessä aikuisen vastuuvetäjän kanssa. Harjoitukset ovat eri puolilla Lappeenrantaa keskiviikkoisin klo 18-19:30 (touko-syyskuussa, heinäkuussa ei harjoituksia) ja lisäksi ohjelmaan kuuluu muutamia muina aikoina tapahtuvia retkiä ja muita tapahtumia. Harjoituksissa tehdään pyöräilyn ajotekniikkaharjoituksia, ajetaan lenkkejä, tutustutaan liikennesääntöihin sekä erilaisiin pyöräilylajeihin. Tehtävään kuuluu myös harjoitusten ja toiminnan suunnittelua yhdessä vastuuvetäjän kanssa. Junnupyöräilyn viime vuotisen ohjelman näet seuran sivuilta. Uusi ohjelma julkaistaan kevään aikana.

Työaika on keskiviikkoisin 17:30-20. Lisäksi työajaksi lasketaan työntekijöiden kouluttaminen toukokuussa. Lisätöistä sovitaan erikseen, niitä ovat esim. seuran muiden tapahtumien järjestämiseen osallistuminen.

Hakijan tulee olla reipas, aktiivinen ja liikunnallinen nuori joka osaa ajaa pyörällä sekä tykkää ohjata ja opastaa nuorempia pyöräilijänalkuja. Maastopyöräilykokemus luetaan eduksi, tärkeintä on halu, taito ja motivaatio liikunnan ohjaamiseen. Hakijalla täytyy olla oma kunnossa oleva maastopyörä.

Seura perehdyttää työntekijät pyöräilynohjaamisen perusteisiin ja hakijan omat toiveet ja ideat huomioidaan tehtävän tarkemmassa määrittelyssä joka tehdään yhdessä valitun hakijan kanssa.

Palkkauksessa pyritään hyödyntämään Lappeenrannan kaupungin tarjoamaa kesätyöseteliä. Palkka työajalta on kesätyösetelin mukainen 500€. Lisätöistä maksetaan erikseen sovittava korvaus.

Työnhaku tapahtuu lähettämällä hakemus alla olevaan sähköpostiosoitteeseen helmikuun 2023 loppuun mennessä! Kerro hakemuksessa itsestäsi, harrastuksista, pyöräily- ja työkokemuksesta ja suhtautumisestasi lasten liikunnan ohjaamiseen.

Lisätietoja LrPy:ssä antaa ja hakemukset vastaanottaa Matti Pesu (mattipesu(a)gmail.com, 0405340455)